Usko pois et löydä mitään.
Sponsoroitu 
Blogi
Hyi minua
Päivämäärä: 13. lokakuuta 2505
Katso itse? Kuinka paljon tiedät oman kehosi toiminnasta? Kuinka suurta osaa kontrolloit? kuinka paljon mielesi tekee tietämättäsi, kuinka paljon käsittelemätöntä kiinnittyy kehosi huokosiin kuinka pahalta haisee varjosi puristettu esanssi ja valuuko se ulos kainaloista vai kuolana kännissä poskelle Osaatko kirjoittaa osaatko lyödä luoda Sisäinen lapsi huutaa ja itkee kollektiivia ompelit haavoja umpeen tai et, tulehdustilan polttamista umpeen. minkä arkkityypin valloissa olet murhannut toisen. koetko tarvetta irroittaa ne itsestäsi mystiikkaa lisätäkseen joko tiedostaen tai tietämättä Tunne kätesi kylmät tai kuumat jos osaat vaihtele niitä. Paikanna se mikä tuntee kätesi. Itselläni aivot väpättävät ja sydän hohkaa. Havannoin kokonaisvaltaisemmin koko kehon kenttää ja yhteyspisteitä. kuitenkaan vaikka kuinka kauan makaan, en kykene paikantamaan tuntevaa osaa. Lähellä käy selkäytimen tuntemukset. Pikkuhiljaa eroavat tuntemukset jotka tulevat sisältäpäin- ulkoiset pistelevät tuntuvat verkolta iholla. Talon kylmä ilma yhdistetty jäiseen vatsanpohjaan ja lytättyihin villasukkiin. Ylös vetävät hartiat, lopulta löytyy lämpötilaan mukautuva säätelykeskus rinnasta. Hengityksen mukana leviää. Näkö terävöityy ja ulosanti helpottuu edes hetkeksi. Minkä keskuksen ympärillä tanssii pakotettu ego? Katselen kun ystäväni asettelvat pöydälle leivontatarpeita, sillä rahat on taas loppu. Suolisto ja aivosto kommunikoivat serotoniinin avuin patternien tunnistus kasvaa jos pitää analysoida niin minähän analysoin pääni vaikka rikki ja ehjäksi jälleen. Kyllä minusta tekstiä saa. Kuvataide on jatkuvan proosan pakopaikka, kun hetki muuttuu vain luovimiseksi elämänkuvan uudelleenluonniksi ilman ulkoisia "tuki"verkostoja kun keho erottaa osansa toisistaan ja yhdistää ne omaksi kokonaisuudeksi, erottaa sen kokonaisuuden koskettamattomasta osasta, yhdistää ne vielä eräänlaiseksi muodoksi, tajutaksensa että lisäosia on rajaton määrä. Kaiken voi alkemisoida perspektiivillä. Ja minkä tahansa ulkoisen/sisäisen konseptin voi omaksua itsekseen eikä sillä siltikään ole mitään tekemistä itse lähteen kanssa. Ajatus siitä että on jotain tiivistä jotain pysyvää mihin voi tarrata kun elämä vain pyyhkäisee ylitsesi kysymättä. Koen ainoana virheenä sen että luulee olevansa menossa kohteeseen, että on tarinaa sen ulkopuolella mitä kerrot itsellesi täyttääksesi turhuuksien A-B pisteiden täyttämän elämän juonella, jotain millä seurata elämäänsä kuin salapoliisi itse keksimien pirujen ja jumalien perässä. Aalloissa voi uida vastaan voi kellua virran mukana, voi painua alle voi etsiä luvattua maata ja kerätä voimia vaiheleviin ilmanaloihin. Kiviin tarrautuja. Itseasiassa, tarraudun jo kiven ideaan, niin lujaa että saatan upota pelkän harhan mukana. yleensä hinkkaan myös pieniä kiviä kalvoille joiden olisi tarkoitus oikeastaan havainnoida käsikirjoitukseni ulkopuolelta asioita. Naarmut ovat valittettavasti yleensa avaus toiseen ja niiden sulkeminen pakkoparantamisen kirjan kaavakeinoin ei houkuta Ja jos vahingossa satun lohkareeseen tarttumaan, se on varmasti pala joka rankan aallon tullen pyyhkii meidät molemmat pohjaan. Jipii kontrolloimaton. Tässä istun ja kuuntelen mikä tuntee minulla tuskin on hartioita enää jäljellä, jos materia on energiaa ja toisinpäin kapaloidun kohtalaisen painaviin kääreisiin jos tarinaa jatkaa loogisin köysin se on syöpä Ja kuka, tätä, havaitsee? et löydä mitään ja aika valuu ohi löydän impulsioita korjata jotain suhteessa ulkoiseen maailmaan aktivoituen joka hetki kun uusi aukko jonka läpi voin tarkastella itseäni aktivoituu. kaikki on mustaa peiliä, ja salakuuntelun varjoni istuu järkeni päällä vääristäen jokaisen minulle puhutun asian. Taustalla soivat sinfoniat solipsismin kaartamina kietoutuvat paljon puhutun ytimen ylle Enkä löydä kuin rumaa rumaa itsekästä selviytymistä luovimista harhaisaa masturbaatiota. Irvistelevä varjo jolle en voi kuin oppia nauramaan päin naamaa eikä senkään niin väliä sillä se nauraa takaisin ikuista kosmista nauruaan eikä sitä voi nauraa ulos elämän vitsitappelusta samaa naurua se kuitenkin on ja minulla on vaikeuksia uskoa teidän universaaliin itsekuriin ohjenuorana vaikeuksia uskoa hedonismin hellyyteen turvana kultaisiin keskiteihin leikkauksiin manifesteihin/fetisseihin vaikeuksia vain mutta silti- .
Päivämäärä: 13. lokakuuta 2505
Katso itse? Kuinka paljon tiedät oman kehosi toiminnasta? Kuinka suurta osaa kontrolloit? kuinka paljon mielesi tekee tietämättäsi, kuinka paljon käsittelemätöntä kiinnittyy kehosi huokosiin kuinka pahalta haisee varjosi puristettu esanssi ja valuuko se ulos kainaloista vai kuolana kännissä poskelle Osaatko kirjoittaa osaatko lyödä luoda Sisäinen lapsi huutaa ja itkee kollektiivia ompelit haavoja umpeen tai et, tulehdustilan polttamista umpeen. minkä arkkityypin valloissa olet murhannut toisen. koetko tarvetta irroittaa ne itsestäsi mystiikkaa lisätäkseen joko tiedostaen tai tietämättä Tunne kätesi kylmät tai kuumat jos osaat vaihtele niitä. Paikanna se mikä tuntee kätesi. Itselläni aivot väpättävät ja sydän hohkaa. Havannoin kokonaisvaltaisemmin koko kehon kenttää ja yhteyspisteitä. kuitenkaan vaikka kuinka kauan makaan, en kykene paikantamaan tuntevaa osaa. Lähellä käy selkäytimen tuntemukset. Pikkuhiljaa eroavat tuntemukset jotka tulevat sisältäpäin- ulkoiset pistelevät tuntuvat verkolta iholla. Talon kylmä ilma yhdistetty jäiseen vatsanpohjaan ja lytättyihin villasukkiin. Ylös vetävät hartiat, lopulta löytyy lämpötilaan mukautuva säätelykeskus rinnasta. Hengityksen mukana leviää. Näkö terävöityy ja ulosanti helpottuu edes hetkeksi. Minkä keskuksen ympärillä tanssii pakotettu ego? Katselen kun ystäväni asettelvat pöydälle leivontatarpeita, sillä rahat on taas loppu. Suolisto ja aivosto kommunikoivat serotoniinin avuin patternien tunnistus kasvaa jos pitää analysoida niin minähän analysoin pääni vaikka rikki ja ehjäksi jälleen. Kyllä minusta tekstiä saa. Kuvataide on jatkuvan proosan pakopaikka, kun hetki muuttuu vain luovimiseksi elämänkuvan uudelleenluonniksi ilman ulkoisia "tuki"verkostoja kun keho erottaa osansa toisistaan ja yhdistää ne omaksi kokonaisuudeksi, erottaa sen kokonaisuuden koskettamattomasta osasta, yhdistää ne vielä eräänlaiseksi muodoksi, tajutaksensa että lisäosia on rajaton määrä. Kaiken voi alkemisoida perspektiivillä. Ja minkä tahansa ulkoisen/sisäisen konseptin voi omaksua itsekseen eikä sillä siltikään ole mitään tekemistä itse lähteen kanssa. Ajatus siitä että on jotain tiivistä jotain pysyvää mihin voi tarrata kun elämä vain pyyhkäisee ylitsesi kysymättä. Koen ainoana virheenä sen että luulee olevansa menossa kohteeseen, että on tarinaa sen ulkopuolella mitä kerrot itsellesi täyttääksesi turhuuksien A-B pisteiden täyttämän elämän juonella, jotain millä seurata elämäänsä kuin salapoliisi itse keksimien pirujen ja jumalien perässä. Aalloissa voi uida vastaan voi kellua virran mukana, voi painua alle voi etsiä luvattua maata ja kerätä voimia vaiheleviin ilmanaloihin. Kiviin tarrautuja. Itseasiassa, tarraudun jo kiven ideaan, niin lujaa että saatan upota pelkän harhan mukana. yleensä hinkkaan myös pieniä kiviä kalvoille joiden olisi tarkoitus oikeastaan havainnoida käsikirjoitukseni ulkopuolelta asioita. Naarmut ovat valittettavasti yleensa avaus toiseen ja niiden sulkeminen pakkoparantamisen kirjan kaavakeinoin ei houkuta Ja jos vahingossa satun lohkareeseen tarttumaan, se on varmasti pala joka rankan aallon tullen pyyhkii meidät molemmat pohjaan. Jipii kontrolloimaton. Tässä istun ja kuuntelen mikä tuntee minulla tuskin on hartioita enää jäljellä, jos materia on energiaa ja toisinpäin kapaloidun kohtalaisen painaviin kääreisiin jos tarinaa jatkaa loogisin köysin se on syöpä Ja kuka, tätä, havaitsee? et löydä mitään ja aika valuu ohi löydän impulsioita korjata jotain suhteessa ulkoiseen maailmaan aktivoituen joka hetki kun uusi aukko jonka läpi voin tarkastella itseäni aktivoituu. kaikki on mustaa peiliä, ja salakuuntelun varjoni istuu järkeni päällä vääristäen jokaisen minulle puhutun asian. Taustalla soivat sinfoniat solipsismin kaartamina kietoutuvat paljon puhutun ytimen ylle Enkä löydä kuin rumaa rumaa itsekästä selviytymistä luovimista harhaisaa masturbaatiota. Irvistelevä varjo jolle en voi kuin oppia nauramaan päin naamaa eikä senkään niin väliä sillä se nauraa takaisin ikuista kosmista nauruaan eikä sitä voi nauraa ulos elämän vitsitappelusta samaa naurua se kuitenkin on ja minulla on vaikeuksia uskoa teidän universaaliin itsekuriin ohjenuorana vaikeuksia uskoa hedonismin hellyyteen turvana kultaisiin keskiteihin leikkauksiin manifesteihin/fetisseihin vaikeuksia vain mutta silti- .